Auki

Italiassa hallitus määrää ison osa yrityksistä suljettavaksi koronaviruksen vuoksi. Sulkemiskehotus koskee kaikkia.

Konepelti auki. HBO:n dokumenttielokuvassa Harri Hursti muun muassa ostaa käytetyn äänestyskoneen ja tutkii sen sisältöä. HBO.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Olutravintola Solmun yrittäjät haluaisivat hallituksen määräävän ravintolat kiinni.

Osa Ison-Kristiinan liikkeistä on supistanut aukioloaikojaan, osa sulkenut ovensa ja osa toimii normaalisti. Anu Kiljunen.

Kuutostien varrella Kesälahdella sijaitseva Pivanka ei ole tyystin hiljentynyt eikä näillä näkymin hiljenekään. Suosittu.

Kauppakeskukset ovat pysyneet Lapissakin toistaiseksi normaalisti auki, mutta kauppoja ei enää velvoiteta tiettyihin.

Pohjoismaisia pörssejä hallinnoiva Nasdaq kertoo varautuneensa koronavirukseen niin, että pörssit pysyvät auki. Lukuaika noin.

Jukka Gustavson Kun klikkaat mitä tahansa kohtaa tällä sivulla tai “Jatka sivustolle” -painiketta, annat suostumuksesi siihen, että Microsoft. Kun klikkaat mitä tahansa kohtaa tällä sivulla tai “Jatka sivustolle” -painiketta, annat suostumuksesi siihen, että Microsoft. Sinuhe Wallinheimo Sinuhe Wallinheimo. Kansanedustaja. Suomi elää nyt poikkeuksellista ja syvää kriisiä. Kiinasta alkunsa saanut koronavirus on. Still Alive <A3: 스틸얼라이브> – 넷마블

Elokuvateattereille on jätetty pieni mahdollisuus pysyä avoinna korona-aikanakin. Oikeusministeriön mukaan elokuvateatterit.

(Myymälä tosin on kuulemma auki sopimuksen mukaan). Lue koko juttu. Tilaajille. Olemme varanneet tämän jutun vain tilaajille.

Lontoo Uutiset ”Omalla kaudellani 1970-luvulla uutiset luettiin kaksi kertaa päivässä, mutta nyt siirryttiin 24 tunnin valmiuteen.” Innostus. Zonevd Alanvaihto Haastattelussa puhelimitse pitkän linjan rock- ja punk -kitaristi Rane Raitsikka Atomirotta -yhyeestä. Millaiset olivat Ranen. Vuokratyö Kokemuksia Suoralähetys Ikea Seinävalaisin Thames seinävalaisin on muotoilultaan tyylikkään pelkistetty ja sopii hienosti myös sisätilojen seinävalaisimeksi. Siro koko, kaunis ja tehokas ylös/alas

Oulun seudun yhteispäivystyksessä on koronaa epäileville ja sairaalahoitoa tarvitseville asiakkaille oma sisäänkäynti. Oulun.

Edesvastuutonta pitää lähiöpubit auki, kun kerran kaikki muutkin paikat laitetaan kiinni. Samoin kuntosalit, miksi auki? On.

Olutravintola Solmun yrittäjät haluaisivat hallituksen määräävän ravintolat kiinni koronavirustilanteen takia. Koronatoimet.

Koronaviruksen kuolleisuusaste on aiemmin arvioitua alhaisempi, kertoo tuore tutkimus. Lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.